Jeps, keikalla oltiin ja kyllähän sitä kelpasi taas siellä olla, vaikka lähes kuivin suin olinkin. Sorruin kyllä ihan pikkasen Tavastian hinta-laatusuhteeltaan loistavaan alkoholiratkaisuun, mutta vain sen yhden juoman verran. Sekin on jo suurehko saavutus lauantai-illan huumassa.

Keikasta voisi raportoida että vaikka en Maj Karman fanaattisimpiin faneihin ole ikinä kuulunut enkä yhtäkään levyä omista niin kyllähän tuota mielellään katselee ja kuuntelee. Kaverit on paremmin asiaan vihkiytyneet, ja beesissä on mukava kulkea, varsinkin kun pidempiaikaiset kaverit ovat ryhtyneet sangen keski-ikäisiksi eivätkä ulos, saati keikoille, lähde koskaan. Näihin tyyppeihin olen tutustunut vasta pari vuotta sitten, ja hyvinkin musiikin ja keikkojen kautta. Ja kummasti se intohimo musiikkiin yhdistää. Sinkkuus ei myöskään ole yhteydenpitoamme ainakaan vähentänyt, sillä ne viimeisetkin jotka ovat alkuaikoina ovat seurustelleet, ovat sittemmin sinkkuuntuneet. Toiset jopa kahdesti.

Noh, tulipa nyt jaariteltua jostain ihan muusta kuin keikasta. Eli takaisin asiaan. Keikka siis oli tosi jees (mikä ehkä olisi aika köykästä kuultavaa artisteille) ja biisit kolahti, erityisesti sanoituksiltaan. Kotimatkalla sitten keskustelimme kaverin kanssa joka on enemmän fanittanut Maj Karmaa silloin kun Kauniit Kuvat oli vielä mukana. Hän kokee että bändin muodonmuutos mainstreamin suuntaan on ollut pelkästään negatiivinen asia. Ja ymmärrän hyvin, vaikka itse olen "löytänyt" bändin vasta viime aikoina. Tästä keskustelumme soljui  toiseen yhteiseen suomalaiseen suosikkibändiin Saraan, joka ystäväni mukaan on myös kärsinyt saman kohtalon - uniikkius on uhrattu kaupallisuuden alttarille. Koska tämänkin bändin löysin sattumalta juurikin Ylpön lämppärikeikalta vasta vuosi sitten, en voi kuin nyökytellä ja ihmetellä. Ikäväähän se on kun täytyy muusikon leipänsä ansaitakseen muuttua tylsemmäksi, mutta kaikella on hintansa. Myös sillä pystyykö tekemästään työstä saamaan tuloa.

Tästä outouden ja omaperäisyyden puutteen haikailusta sainkin loistavan aasinsillan edellisen postauksen aiheeseen eli Adam Lambertiin, ja kas, yhteinen sävel löytyi kirjaimellisesti siinä kohtaa - sen miehen karisman ja taidokkuuden hehkutuksesta ei sitten tullut loppumatkalla loppua sillä sattumoisin kaverini sattui olemaan jopa vieläkin suurempi fani kuin minä, minkä voisi kuvitella olevan jotakuinkin mahdotonta. Herran esitykset kuitenkin ovat kaverini toimesta äänitetty/nauhoitettu talteen digiboksiin tai dvd:hen vai mitä laitteita ne nykyään onkaan. No johonkin vempeleeseen kuitenkin ne on siis joka tapauksessa taltioituneena. Joten kaverini selkeästi voitti minut fanituksessaan (yääää, paha tappio). Tietääpähän kuitenkin minne päin suuntaan kun haluan nähdä ne kaikki Adamin esitykset mitä en ole nähnyt. Ja ne kaikki mitkä olen nähnyt. Ja moneen kertaan vielä. 

On se vaan jännä miten musiikki yhdistää. Ja usein myös erottaa.

mitä iloa on vapaudesta
eksyneenä pimeässä metsässä?
olen lähellä kotia,
mutta reitti ei selviä -
ehkä vesi on noussut
ja imaissut kaupungin mukaansa,
ja vienyt sinutkin mukanaan

jäähyväiset, jäähyväiset
jäähyväiset, en löydä oikeaa tietä
jäähyväiset, jäähyväiset

- Maj Karma, Jäähyväiset (- miten yllättävää?)