Satuinpa tulemaan kaupasta kotia ja räväyttämään siinä hösätessäni televiision, juu, kahdella ii:llä, auki. Sieltäpä sattui enemmän kuin sopivasti tulemaan American Idol, jota en ole seurannut, mutta sattumoisin olen nähnyt muutaman jakson tältä kaudelta. Juuri sen verran että ilahduin huomatessani että suosikkini Adam Lambert on yhä kisassa, viimeisten viiden joukossa mukana. Olen kaksi kertaa aiemmin nähnyt hänet, ja se on ollut molemmilla kerroilla rakkautta ensi silmäyksellä. Tällä kertaa rakkaus kohosi potenssiin kymmenen sillä esitys oli niin häkellyttävä ja loistava että karvani nousevat paraikaa pystyyn toistamiseen kun vain ajattelenkin sitä. En moista karismaa ja lahjakkuutta muista nähneeni aikoihin. Siitä miehestä tullaan kuulemaan vielä, ja täytyy sanoa että ihmettelen suuresti jos hän ei voita koko kisaa. Ainoana esteenä ehkä voi olla se että hän on jo niin omaa luokkaansa että tavis-kansa saattaa katsoa nenänvarttaan pitkin ja antaa vastaääniä jollekin "normaalimmalle" esiintyjälle. Minullahan ei ole mitään käsitystä missä vaiheessa kisat jenkeissä ovat, eikä juuri nyt kiinnostakaan. Mutta mahtavia, omalaatuisia virtuooseja on aina niin hienoa nähdä. Edes televisiossa.

Tänään olen menossa (toivon mukaan, lippu on kyllä) katsomaan suomalaista karismaattista bändiä, joka ei ehkä yllä virtuoosimaisuuden tasolle mutta on silti karismaattinen ja rokin genressä älykästä musiikkia esittävä yhtye. Jotain vinkkiä bändistä saa lukemalla ensimmäisen postaukseni. Nyt taas sitä ennen täytyy. Niin vieläkin täytyy, mutta ei enää kauaa.